Emma on enkelikoira

"Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan
mä missä lienenkin niin tulen takaisin
Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon
sillä en sun särkyä anna mä en."

On niin harmillista ilmoittaa, että maailman kaunein koira ei enään ole täällä maan päällä tepsuttelemassa. Ei enään sitä tuhisevaa kuonoa, ei pehmeää turkkia eikä sitä onnellisuutta, ei rakkainta koiraa enään. Haluaisin pitää tämän postauksen kauniina ja lyhyenä, Emman persoonaan sopivana. Silti itkua pidätellen yritän jotain kirjoittaa.
  Emma menehtyi viimeinen päivä kesäkuuta, jolloin luonto oli kauneimmillaan. Syynä siihen oli syöpä, kasvain oli tullut niin yhtäkkiä joten mitään ei ollut tehtävissä. Silti Emma nukkui hienosti pois, ilman kipua ja tuskaa. Se oli Emman arvolle sopivaa. Näin nopeaa pois lähtöä en olisi osannut Emmalle odottaa, se oli niin vireä. Vielä pari päivää ennen tätä tapahtunutta juoksimme kahden pururadalla, nyt ne on muistoja...

Kun Emma saapui meille oli se hieman arka. Kun tapasin tämän ruttunaaman ensikertaa kyykistyin ja odotin josko Emma tulisi luokse. Se kierteli useita kertoja ympäri, pää alhaalla kunnes uskalsi tulla nuuhkimaan. Ensin tuntui ettei kukaan saanut luotua Emman ympärille sidettä, mutta lopulta niin kävi. Emma rakasti ihmisiä enemmän kuin itseään, ja teki mitä vain jotta sai miellyttää ihmisiä. Emman paikka oli siellä missä ihmiset, se vain tahtoi rakkautta ja sitä se sai.

  Emma opetti paljon, se oli koira jota kaikki rakasti. Se viihtyi lapsien kanssa ja kohteli niitä kuin omaa laumaa. Se suojeli jos koki vaaran, se kasvatti minua myös ihmisenä paljon. Nyt vaan voin muistella niitä useita kymmeniä tunteja kun makasimme kahden, tai kun vaeltelimme metsissä, uimme ja opettelimme turhiakin temppuja.

  

"Kauan sitten minussa,
aavistus jo sinusta.
Silloin tuntemattoman,
tunnen nyt, ja tunnustan.
Sä olit vaara liian suuri kiertää,
ja liian houkuttava ohittaa.
En tiennyt kuinka kaikki voisikaan,
niin palaa, polttaa."

On vain totuteltava siihen ettei enään täytä kahta ruokakippoa yhden sijaan, ettei käytä kahta koiraa lenkillä yhden sijaan, ja pahin... ei ole enään kahta karvaturria joita voisi paijata. Kaipaan Emmaa paljon, sen takia ei muistopostausta tehty heti vaan näin kolmen viikon jälkeen. En siltikään tahdo että tästä postauksesta tulee pitkäkin romaani, eikä alun perin tiedetty tuleeko tätä postausta tänne. Huh, nyt se sentään on täällä :)

  Ennenkun lopetan, haluan sanoa että jokainen joka omistaa koiran, kissan, kanin, hevosen tai minkä tahansa eläimen niin viettäkää sen kanssa aikaa niin paljon kun pystytte. Menettäminen tulee niin yhtäkkiä eikä sitä ehdi tajutakkaan. Tehkää mitä ikinä keksittekään lemmikkisi kanssa, leiki sen kanssa, käy ulkona ja hali minkä ehdit. Rakasta sitä, se sentään jaksaa uskollisena olla vierelläsi ja lohduttaa sinua ainakun tarvitset, joten on aika tehdä vastapalvelus tuolle rakkaalle kaverille. Tämä on käsky, kun olet lukenut tämän postauksen mene rakkaasi luo ja sano "rakastan sua". Ja tehkää se joka päivä, hyvä ja uskollinen koirakaveri on niin mahdottoman tärkeä ja harvassa. Ja varmasti osaa arvostaa jokaista hellyydenosoitusta jonka sinulta saa <3

"Pimeän tultua mä puristan sun kättäs
Oothan tässä vielä huomenna
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan
Ja keräät talteen palaset kun hajoan
Niin oothan tässä vielä huomenna
Sä oothan tässä vielä huomenna"

Rakas, olet nyt paremmassa paikassa mutta silti muistan sinut ikuisesti..<3

Kuulumiset, uusia juttuja, ja lenkkeilyä

Manulle kuuluu tosiaan vallan mainiota, Emmahan ei ole enään meidän keskuudessa ja kun koemme että on ajankohtaista kirjoittaa siitä voisi tästä maailman rakkaimman koiran menetyksestä jotain rustailla, vielä ei ole koettu sitä niin helpoksi aiheeksi kirjoittaa.
  Viime viikolla Manu sai uusia juttuja, ei kummoisia vaan jotain pientä piristystä elämään. Esimerkiksi lähes jokaisella koiralla oleva possu-lelu. Eli tässä tapauksessa vaaleanpunainen, matalasti röhkivä kuminen porsas. Manuhan on sellainen kauhukakara siinä tapauksessa että se hajoittaa jokaisen lelun jonka sille ostaa, joka sisältää vanua ja sitten voi lekkiä joulun uudestaan kävelemällä pitkin taloa joka on valkoisen vanun peittämä. Se on kiva kun rahaa palaa ostamalla 6e lelun joka on sitten vajaa 5min rikki ja sitten sitä voivotellaan. Mutta asiaan, tämä kyseinen herra possu on kestänyt jo kohta viikon! joka oikeastaan voisi olla uusi ennätys lelujen suhteen. Manulle ei olla ostettu noita hermoja raastavia vinkuleluja vaikka ne kestää huomattavasti kauemmin kuin muut. Sillä on yksi vihreä vinkupallo josssa on ns. piikkejä joita voi hampailla jyystää, siitäkin lähtee kyllä kamala ääni! Mutta tästä stooreilusta taas possuun niin se on ostettu halpa-hallista ja hintaa oli sen 5e joka on kohtuullinen hinta Manulin lempparilelusta joka jopa kestää!
  Muita ostoksia on Best Friendin- snack heart herkut. Best Friend osaa mielestäni tehdä hyviä ja halpoja koiranherkkuja, näitä Manu syö mielellään ja ei ole aivan sisällöllisestikään huonoimmasta päästä. Joulun alla koirat söivät näitä paljon, taukoa oli jomkin aikaa kunnes herkut loppuivat ja suuntasimme kauppaan tavoitteena ostaa joitan laadullisia koiranherkuja ja vastaan tuli nitä kolme pussillista.
  Ai, mitä muuta Manulle kuuluu? Lenkit alkaa maistumaan ja hihnassa ei vedä ollenkaan enään valjaissa. Pantaa ei ole hetkeen kokeiltu kun yhteistuumin kannatetaan valjaita. Ennenhän lähes jokainen vastaantuleva traktori, ruohonleikkuri tai pesäpalloa pelaava naapuri on ehdoton kummasteltava kohde ja siihen se poika jämähtää katsomaan yhtä ihmeissään kuin alieni laskeutuisi avaruusaluksella maanpinnalle. Ohops, ja taas hypättiin aiheesta joten palataan Manun lenkityksiin. Ei Manu vedä, ja kulkee nätisti. Joskus vastaan tulevat saattaa olla ihmetyksenkohde ja niitä pitää mennä tutkailemaan lähemmin. Onneksi ihmiset tykkäävät Manusta eikä juokse kauhuissaan pois. Monesti vain jotkut saattavat nauraa tuolle ruttunaamalle, höh. Aivankuin eivät olisi ennen tuollaista söpöystä nähnyt.

    eipä muuta, perus arkea ja näin, kirjoittelemisiin!!:)